2 kertaa viikossa salilla riittää

Työkiireitä, lasten harrastuksia, hiljalleen ylöspäin noussut puntarin lukema ja mielialakin hieman laskussa. Vauhdikkaan arjen keskellä on joskus hankalaa löytää aikaa panostaa omaan hyvinvointiin ja toisaalta se saattaa tuntua toisinaan jopa itsekkäältäkin – kaikkien muiden tarpeet on helppo laittaa omiensa edelle.

Kun on riittävän pitkään ollut pitämättä huolta itsestään, jo pelkkä ajatus muutoksen tekemisestä parempaan saattaa tuntua ylivoimaisen haastavalta ja aikaa vievältä. 

Muutoksen aloittaminen on monesti se hankalin paikka ja epävarmuus nostaa pintaan monenlaisia mietteitä: “mitä muuttaisin, miten ehdin, osaanko ja onnistunko?”. Samat kysymykset pyörivät monen aloittelijan mielessä ja kuntosalille menokin saattaa tuntua jännittävältä. Kun näkee hyväkuntoisen ihmisen salilla tai lenkkipolulla, ei tule ajatelleeksi, että myös hän on joskus ollut aloittelija ja saattanut käydä läpi isonkin muutoksen. 

Näin pääset vauhtiin: 

  1. Päätä aloittaa

Sitä nopeammin pääset nauttimaan terveemmästä ja elinvoimasemmasta kehosta! Jatkuva aloituksen lykkäys ja paremman ajan odottaminen nostavat vain kynnystä entisestään. Kun aloitat tänään, huomaat kehitystä voimatasoissasi jo parin viikon jälkeen ja lisäksi kohonneet endorfiinitasot nostavat mielialaasi – arkiset askareet eivät viekään enää kaikkia voimia! 

  1. Tee suunnitelma

Aloita käymään kuntosalilla kaksi kertaa viikossa ja treenaa molemmilla kerroilla kehon isoja lihasryhmiä. Käytä riittävän suuria painoja ja lisää vastusta sitä mukaan, kun voimatasosi kasvavat. Huolehdi myös tasaisista ateriaväleistä ja laadukkaista ravinnonlähteistä. Jos kuntosalilla treenaaminen on sinulle uutta, ota itsellesi valmentaja, joka opettaa laitteiden käytön, turvalliset tekniikat ja huolehtii kehityksesi etenemisestä.  

  1. Noudata suunnitelmaa

Suunnittele treenipäivät ja –ajat kalenteriin hyvissä ajoin, niin ei mene viikon aikana energiaa aikataulujen tuumimiseen. Kannattaa rohkeasti myös testata erilaisia aikoja treenaamiseen, jos vaihtoehtoja löytyy: osalle aamulla liikkuminen on luontaisempaa, osa taas on parhaassa iskussa vasta iltapäivästä tai alkuillasta. Kirjaa myös käyttämäsi painot ja toistomäärät ylös, niin muistat aina parin päivän treenitauonkin jälkeen mitä piti tehdä ja millä, ja samalla pysyt myös kärryillä omasta kehityksestäsi.  

Faktaa säännöllisestä lihaskuntoharjoittelusta: 

  • Voimatasot kasvavat, ja samalla myös toimintakyky kasvaa 
  • Positiivinen vaikutus veren rasva- ja sokeriarvoihin + verenpaineeseen 
  • Parantaa luuston tiheyttä 
  • Lisää nivelten liikkuvuutta 
  • Vähentää loukkaantumisriskiä 
  • Auttaa hallitsemaan painoa 
  • Parantaa mielialaa 

Saadakseen muutoksia aikaiseksi kuntosalilla ei tarvitse asua ja treenaamiselle vihkiytyä: käy kaksi kertaa viikossa, ja tulet huomaamaan kehityksen. Lihaskuntoharjoittelussakin laatu korvaa määrän – se on meidän kiireisten ihmisten pelastus.    

    

Jos haluat aloittaa kuntosaliharjoittelun ELÄMÄNTAPA valmennuksessani, jossa salilla käydään kaksi kertaa viikossa ja saadaan tuloksia, niin lue lisää täältä ja ota yhteyttä minuun: riikka@alivekeskus.fi

Riikka Metsänen

Hieroja

Riikka vastaa loistavan valmennustiimimme johtamisesta. 

Lue lisää

Siirry takaisin sivun alkuun